torstai 10. marraskuuta 2016

Antibioottiresistenssi ei ole leikin asia

Vaihdettiin vähän vastaanotolla järjestystä. Kassan taakse tuli uudet hyllyt, mutta niistä puuttu jotain mitä aikaisemmin on ollut. Jotain muuta on toisaalta tullut tilalle. Joku on voinut jo syksyn mittaan muutoksen huomatakin. Meiltä joutuu nykyisin piipahtamaan useammin apteekissa. Päätin nimittäin poistaa tablettiantibiootit vastaanotolta mukaan myytävien lääkkeiden valikoimista.

Miksi näin? En asiakkaiden kiusaksi vaan turhien antibioottikuurien karsimiseksi. Kun antibiootit eivät ole käden ulottuvilla myytävissä, tulee niin minun kuin sinunkin hetki mietittyä voitaisiinko kokeilla ensin muutoin. Toki on sairauksia, joihin antibiootti on vältämätön hoito, koirilla tyypillisimmin kohtutulehdus on tällainen. Ohjeistus meiltä kyllä aina tulee jos antibiootti on tarpeen ja silloin se haetaan resptillä apteekista.

Antibiootit eivät enää tehoa kaikkiin bakteereihin. Eivät ole tehonneet enää aikoihin. Meillä Suomessa onneksi tilanne on vielä hyvä, kiitos tuotantoeläinten tarkan antibioottipolitiikan, sekä muiden lääkintäalan toimijoiden vastuullisuuden. Maailmalla tilanne on huonompi, antibiootit tuotenatoeläinten rehujen lisäaineena ja kaikkien saatavilla kaupan hyllyssä ovat monessa paikassa arkipäivää. Multiresistentit bakteerit kulkevat ihmisten mukana, ne eivät paljon maiden rajoista välitä.

Omakohtaisesti koin antibiottien käytön nykyvirtaukset saatuani omaan jalkaan pahan haavan. Minä olisin hirveästi halunnut syödä kaikki antibiootit jotka apteekista löytyi, mutta lääkärit ja haavanhoidon ammattilaiset saivat minut vihdoin tajuamaan että infektio (suomeksi tulehdus) ja inflammaatio (suomeksi tulehdus) ovat todellakin kaksi eri asiaa ja haavan saa oikealla hoidolla paranemaan ilman antibioottiakin ja näinhän siinä kävi lopulta.

Ruotsissa lemmikeille käytetään puolet vähemmän antibiootteja kuin Suomessa. Siellä on enemmän tapana ottaa potilaita kontrollikäynneille ja seurata alkaisiko vaiva parantua ilman antibioottikuuria. Esimerkiksi ihotulehduksissa paikallishoito, pesu ja voiteet sekä erilaiset sidokset ovat nykyjään niin tehokkaita, että usein ne riittävät. Ja voihan sen antibiootin sitten aloittaa jos siltä näyttää että paikallishoito ei ala tehota. Ihotulehduksiin luokiteltavat koiran korvatulehdukset ovat myös tyypillinen esimerkki siitä, että kun syy hoidetaan eli altistava tekijä ja olosuhteet korvassa saadaan kuntoon, vaiva paranee ja pysyy poissa. Vesi on monesti vanhin voitehista, ja vanhat luonnotuotteet kuten hunaja ja pihka ovat nykyisin kovassa käytössä, myös hopealla on hyvä teho bakteerien kasvun hillitsemiseen.

No, ehkä tuo antibioottipolittikan muutos ei ollut ainoa syy järjestyksen vaihtamiseen, mutta uusissa hyllyissa on vähempi lokeroita ja näillä mennään eteenpäin, palautetta tilanteesta otetaan vastaan jos siltä tuntuu ja käytänteitä voidaan muuttaakin. Mutta tämä voisi olla meidän tapamme muuttaa maailmaa pieni pala kerrallaan. 

Ennen: 


Jälkeen:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti