perjantai 20. tammikuuta 2017

Ihminen se on eläinlääkärikin



Tässä on rakas koiramme Rellu, tai se mitä Rellusta on enää olemassa, tuhkat. Ne asuvat töissä minun pukukaappini ylähyllyllä, se tuntuu vielä nyt ihan oikealle paikalle. Joka aamu kun tulen töihin, näen ne siinä ja sama juttu töistä lähtiessä. Aiemmin aina ihmettelin, miten joku voi pitää lemmikkinsä tuhkaa tai uurnaa näkyvillä, saatika jonkun ihmisomaisen. Nyt tiedän, että se ei tunnu yhtään pahalle. Rellun tuhkat ovat pahviuurnassa, se haudataan aikanaan Olmon ja Vickyn viereen mökille, sitten kun aika on. Sen aika ei ole ollut vielä. Rellusta jouduimme luopumaan viime keväänä 12,5 vuoden iässä, kohta siitä tulee vuosi. Arkipuheessa huomaan vielä puhuvani meidän koirista monikossa.

Ihmiset kysyvät monesti, eikö eläinlääkärin työssä tunnu pahalle lopettaa eläimiä. Kyllä tuntuu, joka kerta. Joskus enemmän pahalle ja joskus ei ihan niin pahalle. Yritän olla näyttämättä kovin paljon omaa tuntemustani asiakkaalle, koska kyseessä on hänen surunsa, ja sille pitää olla tilaa ja hänellä on täysi oikeus ottaa surullensa ihan niin paljon tilaa kuin se tarvitsee. Minäkin olen lemmikin omistaja ja jo muutamasta joutunut luopumaankin joten tiedän kyllä miltä lemmikistä luopuminen tuntuu, elän myötä, mutta minulla on oma suruni ja asiakkaalla omansa. Minulla on ollut periaatteena, että en lopeta terveitä eläimiä. Avioero, allergia tai ajanpuute eivät ole minulle syitä eutanasiaan, mutta minulle on ihan ok että joku muu tekee sen. Minä olen opiskellut pitkään ja koulutan itseäni jatkuvasti auttaakseni eläimiä silloin kun se vain on mahdollista.

Eläinlääkäreistä monet, jopa useimmat ovat myös lemmikinomistajia. Useamman elämän yhdessä eläineitä. Silti nykyisin törmää yhä enemmän asenteeseen, että eläinlääkärit eivät ymmärrä mitään koiran, kissan, hevosen jne. hoidosta. Netti on tulvillaan informaatiota, viisaita ja neuvojia on monenlaisia ja monilla taustoilla. Voin vakuuttaa, Suomalaiset eläinlääkärit tietävät kyllä, luottakaa heihin!

Välillä tuntuu raskaalta olla eläimenomistajan kovan vaatimuspaineen alla. Diagnoosi, hoito ja parannus pitäisi löytyä heti ja mieluiten halvalla. (Eläin)lääketiede vain on sellaista, että asiat eivät aina ole niin suoraviivaisia. Joskus tekniikka pettää, monesti vaivan selvittely vaatii useamman käynnin ja tutkimuksen ja omistajalta voimakasta sitoutumista hoitoon. Joskus joku vaiva vaan menee yhdeltä ohi, mutta seuraavalla kerralla ratkaisu löytyykin. Eläinlääkärikään ei ole erehtymätön. Hän on ihan samanlainen ihminen kuin kuka tahansa muukin. Työssään ei kukaan voi tehdä enempää kuin parhaansa. 

Olen kutsumusammatissa, teen työtä jota rakastan ja haluaisin onnistua joka asiakaskohtaamisessa ja jokaisessa hoidossa. Elävässä elämässä se ei kuitenkaan aina mene niin, ja siinä on kestämistä kaltaiselleni ylisuorittajalle niikuin rakas ystäväni minua tässä juuri kuvasi :) Suren ja murehdin jos hommat eivät ole menneet putkeen. Toisaalta olen kuitenkin onnellinen, koska olen monen asiakkaan luottamuksen saanut, saanut hoitaa jo monta eläintä lapsuudesta vanhuuteen ja joidenkin asiakkaiden kanssa on jo ties monesko sukupolvi menossa. Omien eläinten kanssa sitä kuitenkin on mitä vähimmässä määrin eläinlääkäri, tänäänkin leikkaisin Maddien kynsiä ja vertahan sieltä tuli, aina ei voi onnistua eikä ihan joka kerta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti